(Ilkka 13.11.2014)
Hallitus tiedotti viime viikolla merkittävästä kaksiportaisesta energiaratkaisusta, jolla parannetaan kotimaisten polttoaineiden turpeen ja metsähakkeen kilpailukykyä. Päätös on Stubbin hallituksen merkittävimpiä linjauksia ja vastaa hallitusohjelman kirjausta. Asiaa on valmisteltu taustalla jo pitkään. Tunnelma oli hieno, kun pääministeri Stubb ilmoitti, että nyt on sitten Janne valmista.
Turpeen verotaso muuttuu vuoden 2015 alusta 4,9 €/MWh:lta 3,4 €:oon. Koska metsähakkeen muuttuva tuotantotuki riippuu turpeen verosta, maksettava tuki nousee samalla 13,13€/MWh:lta noin 15,9 €:oon. Arvioiden mukaan saavutettava taso ei kuitenkaan vielä takaa kotimaisten polttoaineiden kilpailukykyä pidemmällä aikavälillä. Turpeen vero putoaakin vuoden 2016 alussa 1,9 €/MWh:lta.
Turpeen veron laskeminen vuoden 2012 tasolle nostaa nykyisen ”kiikkulauta”-periaatteen mukaisesti lisää hakkeen kilpailukykyä. Tämän johdosta hallituksen on arvioitava tilannetta ja vaikutuksia tulevaisuuden puumarkkinoilla. Mielestäni Suomessa riittää puuta kaikille käyttäjille ja moneen tarkoitukseen. Suomalaiset metsät kasvavat nopeammin, kuin niitä ehditään hyödyntää, vaikka puukauppa käy hyvin. On kuitenkin varmistauduttava siitä, että kuitupuuksi kelpaavaa puunosaa riittää kasvavaan selluntuotantoon ja energiakäyttöön. Metsähakkeen tuotantotuen kohdentamisesta vuoden 2016 alusta tehdään esitys vielä tällä hallituskaudella. Ennen päätöstä kuullaan sidosryhmiä. Olen vakuuttunut, että kaikkia tyydyttävä ratkaisu löydetään. Metsäala elää nyt vahvaa nousukautta.
Hallituksen päätöksen kansan- ja aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät. On aina järkevämpää käyttää kotimaista energiaa kuin ulkolaista kivihiiltä, jonka maailmanmarkkinahinta on laskenut viime vuosina merkittävästi. Suomalaiset biotalouden toimijat ja heidän edunvalvojansa ovat olleet hallituksen esitykseen tyytyväisiä. Tietenkin on toivottu, että kotimaisten polttoaineiden kilpailukyky olisi saatu kuntoon kertarysäyksellä. Kaksiportainen malli antaa mielestäni kuitenkin riittävän uskottavan tulevaisuuden näkymän alan toimijoille, jotka toivovat suomalaiseen energiapolitiikkaan pitkäjänteisyyttä.
Pohjalaisille hallituksen päätös merkitsee uusia työmahdollisuuksia koko biotalousketjuun metsistä ja soilta voimalaitoksiin. Kun raha jää pyörimään maakuntaan, se hyödyttää monin tavoin elinkeinoelämää.
Janne Sankelo
kansanedustaja, varapuheenjohtaja (kok)
Kauhava