Sankelo vastaa vihreille

Ilkka 16.8.2018

Vihreiden paikallisten edustajien mukaan Kokoomus ja allekirjoittanut haluaa johdattaa keskustelua pois turvapaikkapolitiikkamme ongelmista. Tämä ei pidä paikkaansa. Keskustelu on tärkeää.

Taustaksi on syytä muistaa, että vuonna 2015 Suomeen tuli nopeasti noin 30 000 turvapaikanhakijaa. Suomi ja monet muut Euroopan maat olivat helisemässä. Ruotsin raja vuoti ja itärajan yli tultiin polkupyörillä. Tilanteen jatkuessa Suomen kestokyvyn raja olisi tullut vastaan muutamassa kuukaudessa ja olisimme joutuneet jonkinasteiseen poikkeustilaan. Lähes kaoottisessa hetkessä Suomi sai tilanteen rauhoittumaan. Hallituksen ja viranomaisten toimet osuivat kohdalleen.

Maahanmuuttoviraston toimien laillisuus ja pakkopalautusten yhteydessä tapahtunut byrokratian oikeellisuus on tärkeää. Nyt tälle pohdinnalle on paremmin aikaa kun pahin paine on ohi ja työt tehty ja asiat hoidettu. Kritiikissä tulee kuitenkin huomioida poikkeukselliset olosuhteet ja aikataulupaineet, joissa on toimittu.

Lähi-Idän ja Afrikan valtavat ongelmat eivät ratkea massiivisilla väestönsiirroilla Eurooppaan vaan ongelmat siirtyvät tänne. Kansainvälisillä kentillä onkin annettava selkeä viesti siitä, että kaikki eivät tänne mahdu, eivätkä kaikki ole tervetulleita. Turvapaikanhakijoiden paine vaatii Euroopan Unionin jäsenmaiden yhteistoimintaa ja vastaanottokeskusten rakentamista EU:n ulkopuolelle. Aidossa hädässä olevia on autettava. Näiden löytäminen valtavan väkimäärän joukosta ei ole helppo tehtävä.

Janne Sankelo

Kokoomus

Kauhava

Jaa artikkeli