Sankelo: valtatie 19 nelikaistaiseksi välillä Ilmajoki-Kauhava

Ilkka 2.10.2018

Etelä-Pohjanmaan valtaväylän, valtatie 19 liikennemäärät ovat nopeassa kasvussa. Tie palvelee päivittäin pitkän matkan liikennettä ja Seinäjoen, Lapuan ja Kauhavan vahvaa elinkeinoelämää. Tiellä on suuri merkitys alueen ja koko Suomen hyvinvoinnille. Tien varrellaa sijaitsee 3000 ihmistä työllistävä elintarvikejätti Atria ja lukemattomia muita kovan luokan pohjalaisyrityksiä. Valtatien liikennemäärät vaihtelevat 8700-14400 ajon välillä vuorokaudessa. Suuren liikennemäärän johdosta valtatien nopeusrajoitus on laskettu Seinäjoen ja Lapuan välillä 80 hm/h. Maankäytön kehittämistoimet alueella tulevat merkittävästi lisäämään tien liikennemääriä tulevaisuudessa.

Valtatien onnettomuuksissa loukkaantuu vuosittain keskimäärin kahdeksan henkilöä. Viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana on sattunut yhteensä 89 liikenneonnettomuutta.

Tällä hetkellä tehdään Lapualla eritasoliittymää ja risteysjärjestelyjä. Suunnitelmat ohituskaistojen rakentamiseksi ovat valmiina. Nämä tulevat kuitenkin osoittautumaan jatkossa riittämättömäksi. Valtatie 19 pitääkin rakentaa nelikaistaiseksi yhteysvälillä Ilmajoki (kt67) – Kauhava. Tämän ison projektin saamiseksi maaliin tarvitaan poliittisia linjauksia ja päätöksiä.

En todennäköisesti ollut ainoa, joka hieraisi silmiään nähtyään vaalipiirin kansanedustajien tekemän yhteisen listan aloitteista eduskunnassa käsiteltävänä olevaan valtion vuoden 2019 talousarvioon. Suurin osa koski parannuksia alueen liikenteeseen. Valtatie 19 välillä Seinäjoki-Lapua-Kauhava loisti listalla poissaolollaan.

On päivänselvää, että VT 19 on kansantaloudellisesti ja kansallisesti niin kovan luokan väylä, että sen pitää olla pohjalaiskansanedustajien listan kärjessä tulikirjaimilla. Yhteysvälin jääminen pois listoilta on kansanedustajilta anteeksiantamaton virhe, joka tulee korjata välittömästi.

Toimenpiteet ja edunvalvonta väylän jatkorahoituksen osalta pitää saada etenemään jouhevasti ja tie merkityksensä mukaiseen kuntoon. Tierahaa tarvitaan sinnekin, missä taotaan ja rauta on kuumaa.

Janne Sankelo

Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

 

Jaa artikkeli