Sankelon linja on pitänyt vuosia

Ilkka ja Pohjalainen 20.12.2018

Jarmo Lintala ja Juha Mäenpää ovat kommentoineet 9.12 tekemääni kirjoitusta Suomen turvapaikkapolitiikasta. Kummatkin epäilevät, että kirjoitukseni liittyy lähestyviin eduskuntavaaleihin.

Tällaisen tulkinnan mukaan valmistautumisaikani vaaleihin onkin ollut todella pitkä ja saanut varsin arvovaltaista tukea. Nykyisen hallituksen ohjelma, Ratkaisujen Suomi nimittäin hyväksyttiin jo toukokuussa 2015. Osallistuin kokoomuksen neuvottelijana hallitusohjelman tekemiseen.

Ohjelman maahanmuuttopolitiikkaa koskevassa osiossa todetaan: maahanmuuton tulee olla hallittua. Viranomaisprosesseja turvapaikkahakemusten käsittelyssä nopeutetaan, päätökset palauttamisineen tehdään viipymättä ja väärinkäytöksiä torjutaan. Osallistuminen YK:n tai EU:n terroristijärjestöksi luokitellun organisaation toimintaan kriminalisoidaan. Törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden, rikoksen uusijoiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistumista nopeutetaan.

Teksti on edelleen ajankohtainen ja toimiva kolme ja puoli vuotta sen kirjoittamisesta. Tällä linjalla olen toiminut vuosia ja toimin myös jatkossa hartiavoimin. Nyt tarvitaan lisää konkreettisia toimenpiteitä muuttuneessa tilanteessa. Tähän tarvitsen äänestäjiltä vahvan valtakirjan.

Pidetään Suomi turvallisena paikkana elää myös jatkossa.

Janne Sankelo

kokoomus

Kauhava

Jaa artikkeli