Pohjalainen 28.3.2019
Elektroniikka- ja sähköteollisuusalan yritysten liikevaihto on Suomessa 15 miljardia euroa. Tuotannosta vientiin menee 80 prosenttia. Ala työllistää Suomessa yli 40 000 henkeä. Suuret luvut unohtuvat usein, kun muistellaan Nokian suuruuden aikoja, jolloin yhden yhtiön puhelinvienti oli parhaimmillaan miljardeja euroja. Meillä on maana ja maakuntana käsissä kaikki ne kortit, joiden avulla parhaat ajat ovat vasta tulossa.
Energiateollisuus on aina asunut ja voinut hyvin Pohjanmaalla. Vaasan seutu on tänä päivänä kiistatta Pohjoismaiden johtava, kansainvälisesti arvostettu ja jopa kadehdittu energiateknologisen osaamisen huippukeskittymä. Meillä on jo tällä alueella 150 alan yritystä ja kasvu jatkuu. Kysymys kuuluu, miten saamme kasvun kiihtymään?
Vaasan seudulla on yrityksiä, koulutusta ja osaavaa alanhenkilökuntaa, jotka tuottavat ja kehittävät uusiutuvan energian ratkaisuja, älykkäitä sähköverkkoja sekä energiatehokkuutta lisääviä ratkaisuja. Tunnetuimmat lippulaivayrityksemme ovat ABB ja Wärtsilä. Akkutehdas sopii jatkossa hyvin tähän klusteriin. Näissä olympialaisissa jo loppukilpailupaikka on hyvä pohja jatkaa ponnisteluja.
Energiateollisuus on varmin ja lupaavin tulevaisuuden ala. Ei ole olemassa sellaista tulevaisuutta missään päin maailmaa, jossa energialla ei olisi ratkaisevaa roolia. Meidän ei tarvitse puhua polttoaineista vaan kestävistä, globaaleista tulevaisuuden vientialoista. Tarkoitan näillä meillä kehitettyjä ratkaisuja päästöjen leikkaamiseksi, energiatehokkuutta kasvattavia tuotteita ja uusia innovaatioita, uusiutuvan energian ratkaisuja, digitaalisaation hyödyntämistä energiateollisuuden kilpailukyvyn kasvattamiseksi ja ennen kaikkea energian varastoinnin ratkaisuja.
Olemme jo profiloituneet Suomen ykkösmaakunnaksi energiaosaamisessa. Meidät on huomattu maailmalla eli olemme mukana tulevaisuuden energiaolympialaisissa. Pidetään huoli siitä, että maakuntamme on paras paikka alan yrityksille jatkossakin, panostetaan ja painotetaan tämän alan koulutuspanosten tärkeyttä ja kutsutaan energia-alaa rahoittavia kansainvälisiä rahoittajia ja maailmanluokan toimijoita tutustumaan siihen osaamiseen, mikä meillä on.
Hyvänä lähtökohtana on tehdä Vaasan seudusta kestävän energiateollisuuden piilaakso, joka työllistää, tuottaa vientituloja ja vie koko maailmaa kohti kestävää tulevaisuutta. Tähän työhön tarvitaan osaamista ja panostusta myös tulevassa eduskunnassa.
Janne Sankelo (kok)
kansanedustajaehdokas
Kauhava