Kokoomuksen Sankelo: Romutuspalkkiosekoilu romuttaa kansalaisten luottamusta viranomaisiin

Kauhavalaisen kokoomuksen kansanedustajan Janne Sankelon mukaan liikenne- ja viestintävirasto Traficomin sekoilu autojen romutuspalkkioiden ohjeistuksen kanssa on aiheuttanut merkittävää harmia autojaan romuttaneille kansalaisille.

– Eräskin kansalainen oli jopa kahdelta Traficomin virkailijalta varmistanut, että saahan romutuspalkkion useammasta ajoneuvosta. Vastaus oli selkeästi, että kyllä saa. Samaan aikaan Traficomin johtaja totesi myös julkisesti asian olevan näin, Sankelo taustoittaa.

Vuodenvaihteessa ilmeni, että romutuspalkkiota ei välttämättä saisikaan enää useammasta autosta. Traficom julkaisi kuitenkin samaan aikaan tiedotteen, jossa totesi, että romutuspalkkioiden niputtaminen on mahdollista. Yllättäen tiedote poistettiin myöhemmin Traficomin kotisivuilta.

– Tammikuun 25. päivä uutisoitiin, että Traficom on viemässä poliisin käsittelyyn useita romutuspalkkiohakemuksia, joissa olisi ilmennyt viitteitä hakemusehtojen väärinkäytöstä. Samaan aikaan maan hallitus on kiiruhtamassa tarkennuksia lakiin. Viranomaisten epäjohdonmukainen toiminta ei voi olla kansalaisten syy, Sankelo toteaa.

Sankelon mukaan Traficomin ja hallituksen on myönnettävä virheensä, eikä jo toteutuneiden romutusten romutuspalkkioihin tule puuttua.

– Kansalaiset ovat noudattaneet viranomaisten antamia ohjeita. Tulkinnoissa ei voi päivän kunto vaihdella vaan viranomaistoiminnan on oltava luottamusta herättävää. Pahimmassa tapauksessa kansalaisen uusi auto on jo käytössä tai tilattu, mutta nyt kaupat pitäisikin perua, jos romutuspalkkiot jäävät saamatta. Syntyvät kulut eivät voi jäädä kansalaisen kontolle. Traficomin toiminta ei herätä luottamusta viranomaisiin, Sankelo moittii.

Jaa artikkeli