Antti Tuomela vahvistaa Sankelon kampanjatyötä

Laihialainen Antti Tuomela on nimitetty kansanedustaja Janne Sankelon kampanjatiimin toiseksi vaalipäälliköksi Veli-Matti Lillbackan aisapariksi.

 

Laihialainen kunnan- ja maakuntavaltuutettu Antti Tuomela (kok), 23 on nimetty kansanedustaja Janne Sankelon kampanjaorganisaation vaalipäälliköksi erityisvastuualueena Vaasan seutu. Toiseksi vaalipäälliköksi on jo nimitetty Veli-Matti Lillbacka Kauhavalta.

– On hienoa päästä tekemään työtä Janne Sankelon uudelleen valinnan eteen. Hän on arvostettu kansanedustaja, joka eduskunnassa ja edunvalvonnassaan on nostanut esille tärkeitä hankkeita pohjalaismaakuntien alueelta. Erityisesti hänen työnsä liikennehankkeiden parissa ja energiaan liittyvät nostot on pantu merkille pohjalaisten keskuudessa. Tätä hyvää ruohonjuuritason tekemistä tarvitaan eduskunnassa jatkossakin, toteaa Tuomela.

Veli-Matti Lillbacka toivottaa Tuomelan tervetulleeksi mukaan Sankelon kampanjatiimiin.

– Jannen laadukas eduskuntatyö on tietenkin kampanjan kulmakivi. Esimerkiksi juuri eduskunnassa käydystä ennallistamiskeskustelusta, jossa hänellä oli näkyvä rooli, sataa myönteistä palautetta koko vaalipiirin alueelta. Omasta puolesta totean, että Jannen kampanjassa on kaikki valmiina, kun kansanedustajat pääsevät vaalikentille eduskuntatyön tauottua maaliskuun alussa.

Lisätiedot

Antti Tuomela 050-331 8077

Veli-Matti Lillbacka 050-557 5387

Jaa artikkeli