Huoltovarmuus ei ole pelkkä sana

Julkaistu Käytännön maamiehessä

Viimeaikaisten maailmanpolitiikan tapahtumien myötä huoltovarmuus on noussut Suomessa keskustelussa entistä suurempaan rooliin. Huoltovarmuutta on alettu korostaa jo koronapandemian aikana, mutta viimeistään Ukrainan sodan alettua huoltovarmuuden kriittiset pisteet on tiedostettu uudella tasolla. Huoltovarmuudella tarkoitetaan varautumista ja valtion elintärkeiden toimintojen turvaamista erilaisissa kriisi- ja poikkeustilanteissa. Huoltovarmuuden toteutumisen päämääränä on, että yhteiskunta toimii häiriötilanteista huolimatta suhteellisen normaalisti ja ihmisille mahdollistetaan turvallinen arki. Suomen huoltovarmuudesta on määritelty huoltovarmuuslaissa. Huoltovarmuuden toteutuksesta vastaa Huoltovarmuuskeskus. Päällimmäisenä asiana huoltovarmuuteen mielletään energian- ja ruuantuotannon turvaamiseen liittyvät asiat, mutta se käsittää paljon muutakin. Huoltovarmuus on myös sitä, että poikkeustilanteessa logistiikka toimii niin materiaali- kuin henkilöliikenteenkin osalta. Myös teollisuuden on pystyttävä toimimaan muuttuvissa tilanteissa jatkamalla kriittisten ja maanpuolustusta turvaavien materiaalien tuotantoa. Terveydenhuollon on oltava kunnossa niin hoidon, materiaalin kun lääkkeidenkin osalta. Maksuliikenteen, tietojärjestelmien ja vesijohtoverkkojen toimivuus tilanteessa kuin tilanteessa on myös osa huoltovarmuutta.
Tällä hetkellä Suomessa on valmisteilla työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä huoltovarmuusselonteko. Viime joulukuussa perustettiin parlamentaarinen seurantaryhmä, jossa on edustus kaikista eduskuntaryhmistä. Itse olen seurantaryhmässä kokoomuksen edustajana. Parlamentaarisen seurantaryhmän tehtävänä on muun muassa arvioida, tukea ja seurata valmistelutyötä sekä esittää näkemyksiä selonteon johtopäätöksistä. Seurantaryhmä on pitänyt helmikuun alussa ensimmäisen kokouksensa, jossa käytiin läpi saatua toimeksiantoa. Ukrainan sodan syttyminen tuo ryhmän toimintaan uutta ajateltavaa. Lähtökohta on, että huoltovarmuusnäkökulmasta Suomi on hoitanut varautumisensa pääosin hyvin.
Joissain asioissa Suomessa on kuitenkin valitettavasti nukuttu Ruususen unta, josta on nyt koittanut karu herätys. Tämä on toki Suomea laajempi ilmiö. Esimerkiksi energiantuotantomme on ollut liian pitkään kulutushuipuissa tuonnin varassa. Nyt huomataan, ettei tuonnin varaan voi laskea liikaa. Omia kotimaisia polttoainevarantojamme tarkastellessa polttoaineiden lista ei ole pitkä. Huomio keskittyykin metsähakkeen ja turpeen saatavuuteen häiriötilanteissa. Tällä hetkellä metsähakkeen osuus Suomen lämmöntuotannosta on noin neljännes, josta noin viidennes tuodaan Venäjältä. Muuttuneessa turvallisuustilanteessa venäläinen tuontihake on selkeä epävarmuustekijä lämmöntuotannollemme. Seuraavaan lämmityskauteen on Suomessa varauduttava pikaisesti ja korvaava raaka-aine tarvitaan kotimaasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kotimaisen metsähakkeen hankintaa on tehostettava ja toimenpiteitä, kuten nuoren metsän hoidon vahvistamista keventämällä Kemera-rahoituksen ehtoja ja lisäämällä tuen määrää, tarvitaan nopeasti. Lämmityksessä puu ei ole varsinainen huoltovarmuuspolttoaine, joten seuraavaksi katseet kohdistuvat turpeeseen. Turvetuotanto on ajettu nopeasti alas ja käynnissä on myös turvetuotantokoneiden romutuskampanja. Jotta ensi kesänä päästään nostamaan aumat täyteen turvetta, tarvitaan nopeita toimia eikä ole aikaa käydä neuvotteluja kuukausikaupalla. Monet turveyrittäjät ovat olleet lopettamassa tuotantoaan. Jotta tarvittava tuotannon ylösajo voidaan toteuttaa, toimijat tarvitsevat näkymän pidemmälle ajalle kuin pariin vuoteen. On tarpeen tehdä myös tarvittavat veromuutokset energiaturpeen kilpailukyvyn varmistamiseksi muuttuneessa tilanteessa.
Ruuantuotannon kannattavuuskriisi on ollut totta jo kauan. Mitä pidemmälle kevättä mennään, sitä pahemmaksi kriisi syvenee, ellei jotain tehdä. Hallituksen suunnalla käytännön toimenpiteet ovat toistaiseksi loistaneet pitkälti poissaolollaan. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on kuuluttanut kauppaa ja teollisuutta toimiin, mutta vaikutuksia ei näe alkutuottajan kukkarossa. Luonnollisesti osa huoltovarmuutta on myös tuotantoeläinten ravinnonsaannin turvaaminen. Tuotantoeläinten valkuaistäydennysrehujen suhteen Suomi on pitkälti tuontivalkuaisen varassa. Viime kesän heikko sato lisää kysyntää myös viljan tuonnissa. Kun raaka-aineista on niukkuutta, kaikki tietävät mitä hinnalle käy. Alkutuottajan kukkaro ei kestä enää yhtään hinnannousua. Ruuantuotannon omavaraisuuden turvaamiseksi Suomessa on saatava ensi kesänä joka aari kylvöön. Moni viljelijä kuitenkin miettii tällä hetkellä, kylvetäänkö ollenkaan ja jos kylvetään, kuinka paljon on varaa lannoittaa. Tuotantopanosten hinnat ovat jatkaneet nousuaan, mikä luo tilanteesta kestämättömän. Suomen ruokaturvasta huolehtiminen ei voi tapahtua maanviljelijän kustannuksella. Markkinat toimivat alkutuottajan näkökulmasta yhtä huonosti kuin aiemminkin. Maatilojen kriisin on oltava koko hallituksen yhteinen asia. Nyt tarvitaan kiireesti konkreettisia toimia, jotta keväällä maahan voidaan kylvää muutakin kuin kysymysmerkkejä.
Huoltovarmuus on kansakunnan mittainen kysymys. Tarpeetonta politikointia asian ympärillä ei tarvita. Huoltovarmuuskeskuksen näkemykset ovat keskeisiä. Nyt pitää tehdä ne toimenpiteet, joilla Suomi selviää maailmanpolitiikan myrskyissä.
Janne Sankelo
kasvatustieteen maisteri
kansanedustaja, Kokoomus
Kokoomuksen maaseutupolitiikan verkoston puheenjohtaja

Jaa artikkeli

Close Menu