Julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa
Suomen julkisen talouden velkaantuminen on johtunut nopeasti kasvaneista menoista. Sanna Marinin hallituksen aikana on laitettu koronan hoitoon ja turvallisuuden vahvistamiseen lisäeuroja. Samanaikaisesti hallitus on kasvattanut menoja miljardikaupalla myös muihin menokohteisiin. Hallitukselta on puuttunut kyky laittaa julkisia menoja tärkeysjärjestykseen eli hillitsemään menoja vähemmän tärkeässä. Tämä on johtanut alijäämien paisumiseen ja yhteiskunnan kriisinsietokyvyn heikkenemiseen. Suomi on ajautumassa tarkkailuluokalle pohjoismaiselta tasolta.
Tuleva eduskuntavaalikausi on ratkaiseva velkaantumisen pysäyttämisessä. Suomalaiset ansaitsevat hallituksen, joka kykenee vastuulliseen taloudenpitoon ja rohkeaan kasvupolitiikkaan. Eduskuntavaaleissa on kysymys siitä, jatkuuko vasemmistolainen vastuuton velkapolitiikka vai korjataanko julkisen talouden ongelmat.
Kokoomuksen tavoitteena on laittaa hyvinvoinnin rahoitus kestävälle pohjalle. Haluamme, että myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista ja turvallisuudesta.
Tämä edellyttää julkisen talouden tasapainottamista kahden vaalikauden aikana. Muu ei auta. Toivon, että myös muut puolueet ovat valmiita sitoutumaan tähän.
Seuraavalla vaalikaudella valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien taloutta on tasapainotettava noin kuudella miljardilla eurolla. Kokoomus tavoittelee työllisyyttä vahvistavilla päätöksillä noin 100 000 uutta työllistä, mikä vahvistaisi julkista taloutta yli kahdella miljardilla eurolla.
Kokoomus esitteli tammikuussa talouspoliittisen ohjelman, jossa esitetään puolueen näkemys uuden hallituksen talouspolitiikan tavoitteista ja uudistuksista. Kannustamme muita puolueita samaan.
Suomalaisilla on oikeus tietää ennen vaaleja, mitä mieltä puolueet ovat julkisen talouden tasapainottamisesta. Jatkuuko velkaantuminen? Kiristyykö verotus? Onko uskallusta uudistuksiin, jotka vahvistavat talouskasvua, työllisyyttä ja julkista taloutta?
Seuraavaa hallitusta muodostettaessa julkisen talouden laittaminen kuntoon on kokoomukselle kynnyskysymys. Velkatiellä emme voi jatkaa ja veronkorotusten tielle emme halua.
Kokoomus tasapainottaisi julkista taloutta vauhdittamalla talouden ja työllisyyden kasvua, toteuttamalla rakenteellisia uudistuksia sekä karsimalla vähemmän tärkeitä menoja. Myös veropolitiikan on tuettava kasvua, työllisyyttä ja talouden tasapainoa. Kotitalouksien verotuksen kiristämiseen kokoomus ei halua lähteä.
Uuden hallituksen muodostamisen tärkein lähtökohta on yhteinen tilannekuva. Hallituksen muodostavilla puolueilla pitää olla yhteinen käsitys, mikä on julkisen talouden tila ja mitä velkaantumisen pysäyttäminen edellyttää.
Vaaliohjelmien perusteella tilanteen vakavuutta ei ymmärretä. Jopa entinen valtionhoitajapuolue Keskusta on alkanut punertaa. Puolue ei talousohjelmassaan pysty kertomaan mistä säästetään, mutta olisi valmis kiristämään kansalaisten verotusta äärimmilleen. Keskusta siis jatkaa mielellään vasemmistohallituksen pönkkäpuolueena. Tämä on hyvä laittaa Pohjanmaalla merkille.
Kaukana ollaan, mutta emme halua demareiden tavoin laittaa yhtään puoluetta jäähylle näistä talkoista etukäteen.
Huhtikuussa äänestäjät ratkaisevat, minkä tien Suomi valitsee.
Janne Sankelo
Kokoomuksen kansanedustaja Kauhavalta