Hallitus runnoi syksyllä kritiikistä huolimatta läpi päätöksen oppivelvollisuuden laajentamisesta. Lain voimaantulo merkitsee sitä, että ensi syksynä toisella asteella opiskelunsa aloittavat noin 60 000 vuonna 2005 syntynyttä nuorta saavat oppimateriaalit ja koulumatkat ilmaiseksi. Hienolta kuulostaa, mutta mitalilla on toinenkin puoli.
Päätöksen myötä Suomen kunnat ovat ryhtyneet suunnittelemaan oppimateriaalihankintoja ja uudistuksen hintalappu konkretisoituu.
Kuntaliiton arvion mukaan oppivelvollisuuden laajentamisen rahoitus on valtion suunnalta alimitoitettu ja pelkästään lukioiden rahoituksesta puuttuu 100 miljoonaa euroa.
Kuten kokoomus jo syksyllä eduskunnassa epäili, ennakkotiedot kunnista vahvistavat, että rahaa oppivelvollisuuden laajentamiseen joudutaan kaivamaan kuntalaisten kukkarosta ja muusta opetuksesta. Kuulostaa hölmöläisten hommalta. Sitä se myös on, jos hallituksen toimien vuoksi joudutaan tinkimään perusopetuksen laadusta ja supistamaan toisen asteen kurssitarjontaa, jotta oppivelvollisuuden laajentamisen kustannukset saadaan maksettua.
Olen painottanut kentän eli koulujen ääntä asiassa.
OAJ:n virallinen kanta on ollut oppivelvollisuuden laajentamiselle myötämielinen. En ymmärrä tätä näkökantaa. Käytännön työtä tekeviltä opettajilta ei ole uudistukselle myötätuntoa juuri herunut.
Opetusalan ammattilaiset ovat nähneet, että lisärahoitus olisi ollut järkevämpää kohdistaa nykyisen opetuksen kehittämiseen uusien etuisuuksien jakamisen sijaan. Toiselle asteelle olisi voitu tehdä kohdennettuja toimenpiteitä.
Hallitus on käynnistämässä kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluja. Myös useita pohjalaispaikkakuntia on mukana. Paino on sanalla kokeilu. Opetushallitus on aikaisempien selvitysten perusteella todennut, että kaksivuotinen esiopetus olisi tarpeellinen uudistus.
Miksi edelleen tarvitaan kokeiluja? No sen takia, että hallitus päätyi varhaiskasvatuksen sijaan panostamaan ilman sen kummempia tutkimuksia koulupolun toiseen päähän. Tehokasta vai ei, se on hyvä kysymys.
Näistä vaihtoehdoista olisin valinnut jo tarpeelliseksi arvioidun kaksivuotisen esiopetuksen. Sen myötä saataisiin koulupolun alkua vahvistettua ja ehkäistäisiin syrjäytymistä ja koulupudokkuutta hyvissä ajoin. Myönteiset vaikutukset näkyisivät perusopetuksessa ja parantaisivat valmiuksia siirtyä toiselle asteelle.
Panostuksilla perusopetukseen ja varhaiseen oppimiseen on kova tarve, mutta määräaikaisiksi murusiksi hallituksen toimet jäävät, kun rahat uppoavat päähänpinttymään nimeltään oppivelvollisuuden laajentaminen.
Kyse on vasemmiston pitkäaikaisen poliittisen tavoitteen täyttämisestä. Se tuli eduskunnassakin selväksi. Jo alkumetreillä näyttää siltä, että epäilykset ovat käymässä toteen ja uudistuksesta on tulossa tehoton rahannielijä.
Olisiko opetusministerin ruoriin väliaikaisesti tarttuneen Jussi Saramon syytä nostaa reippaasti käsi ylös virheen merkiksi ja palauttaa hanke lähtöruutuun? Se olisi perusteltua, mutta valitettavasti näin tuskin tulee käymään.
Kattava varhaiskasvatus, resursoitu perusopetus ja oikea-aikaisesti annettavat tukitoimet. Siinä ovat minun kolme kovaa teesiä, joiden turvin perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen ongelmia ratkaistaisiin paljon tehokkaammin.
On myös yksi ilmainen lääke, jota vahvasti suosittelen hallituksen edustajille suomalaisen opetuksen kehittämisessä: käytännön työtä tekevien ammattilaisten kuunteleminen.