PANSSARIVAUNULLA PELLOLLE

Suomen tilanne Euroopan Unionin monivuotisen rahoituskehyksen neuvotteluissa on ratkaisuvaiheessa. Helmikuussa kävi ilmi, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin esityksessä Suomi olisi menettämässä noin 310 miljoonan euron maataloustuet tulevina vuosina.

Selittäviä tekijöitä leikkaukselle on useita. Ison-Britannian EU-ero tekee merkittävän loven EU:n budjettiin, ulkorajavalvonta vaatii lisää resursseja ja unionin budjettia halutaan uudistaa.

Hallitus teki Suomen EU-puheenjohtajakaudella esityksen monivuotiseksi rahoituskehykseksi. Esitystä luonnehdittiin Euroopan kentillä kunnianhimottomaksi ja vain muutama jäsenmaa antoi sille vaimeaa tukea.

Suomen esitys ei riittänyt maatalouden tarpeisiin eikä se vastaa Brexitin jälkeiseen muuttuneeseen eurooppalaiseen toimintaympäristöön. Hallitukselta tarvitaan kovaa osaamista lopputuloksen parantamiseksi.

Maataloustukien puolesta kannattaa vääntää. Suomen tukipottia voi perustella monestakin syystä. Ensinnäkin viljelyolosuhteemme ovat erilaiset verrattuna Keski-Eurooppaan. Kasvukautemme on lyhyt, talvi kylmä, asutus harvaa ja etäisyydet pitkiä. Näistä tekijöistä syntyy luonnostaan matalia hehtaarisatoja, vähän kasvivaihtoehtoja ja korkeat tuotantokustannukset.

Toisekseen Suomen sijainti EU:n sisämarkkinoilla on verrattavissa saareen. Sijaitsemme Unionin laidalla, meren takana. Maailman puhtain ruoka on arvokasta, mutta arvokasta on myös sen kuljettaminen isoille markkinoille. Armoa ei kuitenkaan tule, sillä tuottajahinnat määrätään markkinoilla.

Käytännön maamies silloin tällöin kiroaa näitä haasteita, mutta myös vastaa haasteisiin käytännön teoilla.

Suomalainen maatalous on mukautunut EU:n tuomiin muutoksiin, välillä liiankin säyseästi. Sääntely ja tilakoot ovat kasvaneet, maatalous on uudistunut ja on keksitty uusia korkean jalostusasteen elintarvikkeita. Viennille on pyritty avaamaan uusia väyliä.

Kolmanneksi syyksi suhteellisesti isommalle tukipotille voi nostaa tuotannon tehostumisen, kaikista haasteista huolimatta. Vieläpä niin, että ruoka on pystytty pitämään maailman puhtaimpana. Ei ole tarvinnut käyttää turhia antibiootteja. Vielä on tehtävää tässäkin suhteessa, mutta ei varmaan paljon ohi mene, jos kysyy: ovatko Itä-Euroopan maat pystyneet samaan omilla maataloustuki- ja koheesiorahoillaan?

Tämänkin lehden palstoilla on kynäilty Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta Green Dealista, joka on toimenpidepaketti ilmastoneutraalin EU:n saavuttamiseksi vuonna 2050. Tämä on hyvä huomioida rahoituskehyksestä puhuttaessa, sillä lisääntyvän sääntelyn tulisi näkyä myös lisääntyvänä tukena. Ei voida vaatia liikoja, jos ei anneta kunnon työkaluja.

Green Deal ei tällä hetkellä näytä Suomen maa- ja metsätalouden kannalta ideaalilta opukselta, sillä se suhtautuu kapea-alaisesti metsätalouteen. Metsien käyttö pitää nähdä ilmastoratkaisuna – ei rasitteena.

Hyvin hoidettu metsä toimii kasvavana hiilinieluna ja teollisuuden tarpeisiin käytettynä se tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle. Luonnonsuojelualueille ja ikimetsille on myös paikkansa, mutta ne eivät voi olla ainoa metsän ekoteko. Hoitamattomissa metsissäkin on ongelmia: metsäpaloja, tuhohyönteisiä ja iän myötä aleneva kyky toimia hiilinieluna.

Tällaisten sudenkuoppien välttämiseksi on maataloustuottajat ehdottaneet maaseutusopimuksen eli Rural Dealin tekemistä osaksi vihreää sopimusta. Tämä voisi olla yksi tapa tuoda Brysselin päätöksentekijät lähemmäksi maasta toimeentulonsa saavien todellisuutta.

Käytännön maamies haluaa pitää huolta luonnosta ja ympäristöstä. Mutta käytännön maamies haluaa myös leivän perheelle pöytään ja tulevaisuuden uskoa tekemälleen työlle. Paperin pyörittely ja vähenevä konkreettinen tuki eivät käytännön edistystä kuitenkaan tue.

Tukineuvottelut jatkunevat vielä pitkään Koronalla ja heikkenevillä talousnäkymillä höystettynä.

Maan hallitus on luvannut kattaa mahdolliset EU-tukileikkaukset jakamattomasta varauksesta. Hallitusohjelman kirjaus jakamattomasta varauksesta on vain 150 miljoonaa, eli puolet nyt arvioitujen leikkausten kokonaissummasta. Talonpojan laskuopilla tämä ei riitä kompensointiin ja taatusti jakamattomalle varaukselle on muitakin ottajia – Koronan vaikutuksista puhumattakaan.

Aikataulujen pitäessä on löydettävä myös ratkaisuja koko järjestelmään. Esimerkiksi sille, mikä on aktiiviviljelyä. Esillä on ollut sadonkorjuuvelvoite. Hyvältä kuulostava ajatus on kuitenkin täydellisen huono.

Pykälä tarkoittaisi sitä, että tukioikeuksien turvaamiseksi viljelijä joutuisi ajamaan kaluston pellolle oli keli millainen tahansa. Panssarivaunulla vedettäisiin puimuria, kuten eräs viljelijä tilannetta kuvasi. On selvää, että aktiiviviljelyn todentaminen on tärkeää, mutta menetelmän pitää olla yksinkertainen, jolla vain varmistuu, että viljely tähtää aitoon tuotantoon.

Jaa artikkeli

Close Menu