Turkistuotanto on elinkeino, joka herättää tunteita. Toimiala on myös edelleen vähän tunnettu jopa Suomessa ja väärinkäsitykset seuraavat toisiaan. Tuotanto on Suomessa keskittynyt Pohjanmaalle. Vajaasta tuhannesta Suomen turkistilasta 95 prosenttia toimii pohjalaismaakunnissa. Turkistuotannolla on merkitystä palveluidemme rahoittajana. Vuonna 2016 alueemme turkiselinkeinolta kerätyt verot ja maksut muodostivat yhteensä 155 miljoonan euron potin kunnallisverokertymän ollessa 37 miljoonaa euroa.
Kymmenessä suurimmassa turkistuottajakunnassa Pohjanmaalla turkiselinkeinon tuottamat verot muodostavat 3,3–12,4 prosenttia kunnan kaikista verotuloista. Näillä verotuloilla tuotetaan meidän kaikkien tarvitsemia palveluita. Oma lukunsa on alan parissa työskentelevät pohjalaiset, joille turkistuotanto antaa leivän pöytään.
Kaiken kaikkiaan turkisten viennin arvo Suomesta oli vuonna 2018 317 miljoonaa euroa, kun muiden tuotantoeläinalojen yhteen laskettu vienti oli miljardi euroa. Turkisten viennin arvo suhteessa muiden tuotantoeläinalojen vientiin on siis todella merkittävää.
Suomalaisen osaamisen, hyvän eläinkannan, ravinnon ja kasvulle suosiollisen ilmaston ansiosta turkiksemme ovat maailman parhaita. Nahat tuotetaan sertifioiduilla tiloilla ja tuotteet pystytään jäljentämään. Laatu on ollut vuosikymmeniä Suomen kova valtti maailmanmarkkinoilla.
Julkisuudessa toimiala on usein joutunut puolustusasemiin. Ajankohtaisen huolenaiheen on muodostanut elävien sinikettujen vienti ulkomaille. Käytännössä tämä tarkoittaa alan vuosikymmeniä rakennetun osaamisen valumista muualle ja vientitulojen heikkenemistä. Tällainen kehitys ei hyödytä turkistuottajia eikä eläinaktivisteja: kysyntää turkiksille on ja turkiksia tuotetaan maailmassa joka tapauksessa, mutta verotulot jäävät saamatta Suomeen ja eläimet ovat kohdemaiden kohtelun armoilla olosuhteissa, joista ei ole riittävästi tietoa.
Joku voi olla sitä mieltä, että ei muutaman tuhannen siniketun vienti ulkomaille alaa kaada ja jokainen saa tehdä omaisuudelleen mitä halua. Vaikka myydä ulkomaille. Sitkeän suomalaisen työn tuloksen valuminen pois maasta on kuitenkin aito uhka rajusti kilpaillulle turkisalalle. Ulkomailla käytetään ohituskaistaa, jos se on mahdollista.
Suomalaiset turkistarhaajat ovat oikeutetusti nousseet vastustamaan tuhansien Suomessa jalostettujen sinikettujen vientiä Kiinaan. On erikoista, että Suomen lainsäädäntö mahdollistaa turkisalan toiminnan siirtämisen maihin, joiden lainsäädännössä on eläinsuojelun osalta merkittäviä puutteita. Oma lukunsa on itse vientiprosessi, jonka osalta eläinten kuljetuksia koskeva lainsäädäntö pitäisi tarkistaa ja saada ajan tasalle eläinten hyvinvointi, yleinen hygienia ja turvallisuus huomioiden.
Maan hallitukselta on nyt syytä kuulla, mihin toimiin se aikoo ryhtyä, jotta toimialan lainsäädäntö saadaan ajan tasalle. Miten suomalaisen turkisalan tekemä jalostustyö ja tietotaito saadaan pidettyä kilpailuvalttinamme myös jatkossa?
Turkisalaa käsiteltiin laajasti eduskunnassa vuonna 2014 kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä. Aloitteessa esitettiin siis koko toimialan kieltämistä. Olin tuolloin maa- ja metsätalousvaliokunnassa laatimassa asiasta mietintöä. Prosessin seurauksena turkisala sai eduskunnalta vahvan tuen. Samalla linjalla on syytä jatkaa myös tulevaisuudessa.