Venäjästä johtava kaalimaa

Julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa

Ukrainan sota on kestänyt 24 päivää. Sodan alkaessa presidentti Putin piti puheen, joka oli suoraan 1930-luvulta. Puheessaan Venäjän johtaja kyseenalaisti Ukrainan valtion olemassaolon ja halusi korjata historian aikana hänen mielestään tehdyt virheet.

Sotatoimien pitkittyessä on käynyt selväksi, että Venäjä teki pahan virhearvion ukrainalaisten ajatusmaailmasta. Ukrainalaisten ja muiden historiatulkinta on toinen. Ukraina puolustaa aluettaan henkihieverissä.

Ukraina on saanut vuosien aikana modernia sotilaskalustoa lännestä, toimitukset jatkuvat edelleen ja maanpuolustustahto on korkea.

Alusta asti on ollut selvää, että Ukrainan on taisteltava yksin. Puolustusliitto Natolle kynnys puuttua tapahtumiin on korkealla. Arvioiden mukaan riski sotatoimien laajenemiselle olisi liian suuri.

Suomessa tilannetta on seurattu vakavina. Suomen lähialueilla on rauhallista, koska Venäjä on siirtänyt joukkojaan Ukrainaan. Tasavallan presidentti kävi nopeasti Yhdysvaltojen presidentin puheilla ja yhteyttä on pidetty myös Ruotsin ja Iso-Britannian suuntaan.

Kumppanien kanssa vuoropuhelumme toimii, mutta selkeitä viestejä suorista turvatakuista Suomelle ei ole ainakaan julkisuuteen vielä tihkunut.

Suomessa on pitkä historia ajattelutavasta, jossa kavala maailma on meistä kaukana. Ukrainan sodan syttymisen jälkeen maailmanjärjestys on muuttunut. Meidän on valittava puoli, välitilaa ei ole.

Tähän asti maat ovat rakentaneet riippuvuussuhteita toisiinsa taloudellisin perustein. Omavaraisuusajattelusta lähes luovuttiin ja ajateltiin, että kansainvälinen työnjako on tehokas tapa mahdollistaa jokaisen valtion keskittymisen vahvuuksiinsa.

Nyt Venäjä on toimillaan irtisanoutunut tästä järjestelmästä ja muut maat joutuvat reagoimaan.

Taloudelliset ja poliittiset seuraukset sodasta tulevat olemaan Venäjälle valtavat.

Euroopan Unioni tulee irtaantumaan riippuvuudestaan venäläiseen energiaan. Tämä kävi selväksi, kun kävin Suomen edustajana alkuviikosta EU:n strategisen autonomian konferenssissa Pariisissa. Energiariippuvuuden vähentäminen Venäjästä on monille Euroopan maille pitkä työsarka, mutta kun käännös on otettu, se on lopullinen. Mahdolliset rauhansopimukset Ukrainassa eivät linjausta enää muuta.

Suomessa muutos tarkoittaa monipuolista energiapalettia, jossa kokonaisuus muodostuu energian osalta mahdollisimman omavaraisesta sähköntuotannosta ja kotimaisten lämmityspolttoaineiden kunnianpalautuksesta.

Energiamarkkinamme on suunniteltu normaalioloja varten. Ukrainan sodalla on markkinoihin arvaamattomia vaikutuksia.

Nyt tarvitaan mekanismeja kriisiajan hallintaan. Sähköjärjestelmää uhkaa talvisin huippukulutuksen aikana tehopula, mikäli tuonti Ruotsista ja Virosta takkuaisi.

Erityinen tarve on suojata kuluttajia, ei tuottajien voittoja.

Talouspakotteiden johdosta hyvinvointiaan rakentanut Venäjä vajoaa muutamassa vuodessa maailman johtavaksi kaalimaaksi.

Kehityskululla tulee olemaan poliittisia seurauksia Venäjällä ja laajemminkin. Kuilu Venäjän ja muun Euroopan välillä kasvaa.

Venäjälle ei ole vuosisatojen aikana muodostunut demokratiaperinteitä. Köyhtymisen johdosta maata uhkaa sekasorron tila, kun arkipäivän ongelmat tulevat kansalaisille karusti esiin.

Ukrainan sodan monia vaikutuksia Venäjän yhteiskuntaan voidaan tässä vaiheessa vain arvella.

 

Janne Sankelo

Kokoomuksen kansanedustaja Kauhavalta

Jaa artikkeli