Vielä on kesää jäljellä

Poikkeuksellinen kevätistuntokausi on päättynyt ja eduskunta jäi toissaviikolla kesätauolle. Lähtökohtana on, että jos yllätyksiä ei tule, seuraava täysistunto olisi vasta syyskuun alussa. Kaikkeen on kuitenkin näinä aikoina syytä varautua. Muutamat eduskunnan valiokunnat kokoontuvat joka tapauksessa myös tauon aikana. Valtiovarainvaliokunta, johon kuulun, pitää seuraavaa kokousta ensi tiistaina ja kokousvaraus on myös keskiviikolle. Nähtäväksi jää, kuinka paljon lähtöjä Helsinkiin tulee tauon aikana. Elokuussa eduskuntaryhmämme pitää kesäkokouksen Tampereella ja Lahdessa, jos tilanne sallii.

Koronakevät mullisti eduskuntatyön lisäksi myös suomalaisten puolueiden toimintaa monin tavoin. Yhdistysten kokouksia siirrettiin verkkoon tai myöhempään ajankohtaan. Myös moniin kesätapahtumiin liittyvät puolueiden osastot on peruttu, koska alkukesän tapahtumakalenteri tyhjeni. Loppukesästä ehdittäneen vielä muutamia tapahtumia järjestää ja puolueiden osastotkin ajavat silloin taas asemiin. Valmistautuminen ensi kevään kuntavaaleihinkin on käynnissä.

Syksyn alkaessa odottaa myös nippu siirrettyjä puoluekokouksia. Edessä on monilla puolueilla myös henkilövalintoja. Kokoomuksen puoluekokous järjestetään syyskuun ensimmäisenä viikonvaihteena Porissa. Puheenjohtajakisaa ei ole tulossa, mutta varapuheenjohtajaksi ja puoluevaltuuston puheenjohtajaksi on ehdokkaita enemmän kuin paikkoja. Omalta osaltani olen ajatellut asian niin, että säästän paukkuja seuraaville kierroksille ja keskityn nyt täysillä tärkeän eduskuntatyön hoitamiseen. Seuraava tähtäin vaalien osalta on itselläni ensi keväänä Kauhavan kuntavaaleissa, joissa tavoittelen valtuustopaikan uusimista.

Ylen julkistamassa viimeisimmässä kannatusmittauksessa SDP piti tiukasti kiinni ykköspaikasta, vaikka huippulukemista oli jo käännytty laskuun. On yleinen arvio, että pääministeripuolueen hyvässä kannatuksessa näkyvät kevään poikkeusolot. Syksyllä on kuitenkin vastassa politiikan arki, budjettiriihi ja hallituspuolueiden kasvava keskinäinen nahistelu. Pääministerin taidot on näissä kysymyksissä vielä punnitsematta. Puolueiden kannatukset voivatkin muuttua lähikuukausina nopeasti eri suuntiin. Kokoomuksen kannatus on pysynyt koko kevään vakaana ja tasaisena. Uskottavalla ja kansalaisissa luottamusta herättävällä oppositiopolitiikalla on kuitenkin mahdollista nousta kuntavaaleihin mennessä uudelle tasolle.

Tuleva syksy näyttää myös tarvitaanko oppositiopuolueita ylipäätänsä hallituksen oksan sahaamisessa ollenkaan vai tekevätkö hallituspuolueet sen ihan itse. Keskustan tilanne lienee hallituksen sisällä haastavin, mutta ei vihreilläkään lupaavalta näytä. Tämän kaksikon taistelu on syksyllä väistämättä edessä. Edessä on hallituksen sisäisiä lehmänkauppoja ja kompromisseja, sillä kumpikaan puolue ei halua hallituksesta lähteä, vaikka omat tavoitteet eivät toteutuisikaan.

Omasta mielestäni tärkeimmät asiat eli taloutta ja työllisyyttä edistävät päätökset näyttävät jäävän hallituksen tärkeysjärjestyksessä vasta pistesijoille. Hallituspuolueet kuluttavat aikansa keskinäiseen vääntämiseen ja irtopisteiden keräämiseen. Maailmantalous ei kuitenkaan odota Suomen hallituksen päätöksiä. Jos ne jäävät tekemättä, tipahdamme niiden maiden joukosta, jotka toipuvat talouskriisistä nopeimmin. Mutta vielä on kesääkin jäljellä, vielä on toivoa.

Janne Sankelo
kansanedustaja (kok.)
Kauhava

Jaa artikkeli